“YRITIN TAVOITELLA VALONSÄTEITÄ, MUTTA KÄTENI HAROIVAT TYHJÄÄ.”

Haruki Murakami: Norwegian wood

Kirja löytyy Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmista.                    

Nelikymppinen Toru Watanabe on lentokoneessa matkalla Saksaan joskus vuoden 1990 tienoilla. Koneen laskeuduttua siellä alkaa soida taustamusiikkina Torun nuoruuden tärkeä kappale 1960-luvun lopulta, Beatlesin Norwegian wood, ja muistot vyöryvät Torun mieleen: "Hetkiä, jotka eivät koskaan palaisi. Ihmisiä, jotka olivat kuolleet tai kadonneet. Tunteita, joita ei voisi enää koskaan kokea.".

Erityisesti Toru muistaa kouluajoiltaan Naokon, joka oli alun perin Torun parhaan ja oikeastaan ainoan ystävän Kizukin tyttöystävä. Kizukin elämä päättyy järkyttävällä tavalla, ja se jättää erityisesti Naokoon lähtemättömän jäljen. Torukaan ei oikeastaan koskaan pääse eroon Kizukin muistosta.

Koulun jälkeen Toru aloittaa opinnot yliopistossa ja muuttaa asumaan nuhjuiseen asuntolaan, jossa jakaa huoneen siivousintoisen, kartoista ja vain kartoista kiinnostuneen kämppäkaverin kanssa. Hän tapaa sattumalta uudelleen Naokon, jonka kanssa ei ole ollut tekemisissä Kizukin kuoleman jälkeen. Naoko ja Toru kävelevät sunnuntaisin päämäärättä ympäri Tokiota. Kävelyjen aikana Naoko ei juuri puhu itsestään eikä mistään muustakaan. Tärkeintä tuntuu olevan yhdessäolo ja yhteiset muistot - kunnes Naokon mieli murtuu ja hän lähtee toipumaan salamyhkäiseen parantolaan vuorille, kauas kaikesta, myös Torusta.

Yliopistossa Toru tutustuu Midoriin, joka on hillityn ja viileän Naokon vastakohta, kuriton ja arvaamaton.

Kolmas nainen Torun nuoruusmuistoissa on Naokon huonekaveri ja ystävä, yli kolmikymppinen, eronnut musiikinopettaja Reiko, joka kertoo Torulle raskaan ja vähän kummallisen elämäntarinansa, ja johon Toru tuntee vastustamatonta vetoa.

Jokainen näistä ihmisistä ja suhteista on Torulle kohtalokkaalla, vaikkakin eri tavoin, tärkeä. Mitä jää jäljelle, kun suhteet yksi toisensa jälkeen, kukin omalla tavallaan tulevat päätökseen - vai tulevatko?

Vinkkarin tehtävä ei ole arvottaa eikä moralisoida, mutta nyt annan pari neuvoa. Ensinnäkin Murakamin kirja sopii himolukijalle, jonka on helppo lukea minkälaista tekstiä vain miten paljon vain. Toiseksi lukijan pitää olla kiinnostunut kirjan henkilöiden tunteista ja ihmissuhteista ja niiden kuvauksesta enemmän kuin jatkuvasta kiivaasta toiminnasta. Kolmanneksi lukijan pitää olla seksikuvauksia sietävä, sillä niitä kirjassa on paljon.