RAKASTUNUT HUVIPUISTO

Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa

saatavana Kuopion kirjastossa 

 

 

 

 

 

  Keväällä huvipuisto herää talvihorroksesta.  Kausityöntekijät tulevat taas, kuka innoissaan ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa, kuka jo vähän tympääntyneenä monen kesän jälkeen.

  Teemu on juuri täyttänyt kahdeksantoista ja tullut maalta asumaan isoon kaupunkiin ensimmäistä kertaa yksin.  Uusi kesätyö jännittää.  Kaikki ihmiset ovat vieraita ja huvipuisto kaikkine laitteineen näyttää kovin monimutkaiselta, mutta samalla se myös kiehtoo oudosti Teemun mieltä – eikä tunne ole yksipuolinen.  Huvipuisto on myös huomannut Teemun.  Teemu on huvipuistolle Yksi erityinen, sen sydämen valittu.

  Teemu oppii tuntemaan työkavereitaan, joiden välillä tuntuu pyörivän varsinainen suhdekaruselli: Marianne ja Valtteri seurustelevat vakavasti, vai seurustelevatko? Miksi Valtteri ja Venla tuntuvat viihtyvän yhdessä vähän liiankin hyvin?  Höpsö mutta herttainen Janita puhuu lakkaamatta poikaystävästään, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt.  Elina on korviaan myöten ihastunut Telmaan, mutta ei saa sitä sanottua. Pikkutytöt notkuvat päiväkausia laitteilla, joita hoitaa komea pelimies Janne. Suulas Aleksi keskittyy puhumaan asiakkaat pyörryksiin, ja tekee siinä sivussa puiston parasta tulosta.

  Teemukin ihastuu, salaa ja varovasti, mutta ei kuitenkaan niin salaa, etteikö huvipuisto sitä huomaisi. Huvipuisto on hyväntahtoinen, se tahtoo tehdä Yhden erityisen onnelliseksi, mutta petollisuutta se ei siedä.  Eikä se myöskään siedä sitä, että Yhtä erityistä kohdellaan huonosti.  Sen saa tuntea nahoissaan huoltomies, joka on Teemulle töykeä ja katselee liian pitkään väärää tyttöä. 

  Vähitellen huvipuiston kiintymys Teemua kohtaan yltyy ja herättää myös muita, melkein unohtuneita tunteita.  Huvipuisto huomaa, miten yksinäinen se on pinnallaan kuhisevasta ihmispaljoudesta huolimatta ja miten hyväksikäytetty.  Onnellista olisi perustaa perhe, saada jotakin ikiomaa.

  Ja niin huvipuistossa katoaa kolmivuotias pikkulapsi.

 

POLKUPYÖRÄLLÄ KOHTI PÖKERRYTTÄVÄÄ ROMANSSIA

 

 

Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi

saatavana Kuopion kirjastossa

 

Manda ja Malin asuvat pienellä paikkakunnalla kaupungin lähellä ja käyvät ysiluokkaa oman kylän koulussa.  He ovat erottamattomat.  Manda on asunut kylällä koko ikänsä ja käynyt koulua samojen luokkakavereiden kanssa päiväkodista asti.  Malin on muuttanut kaupungista vitosluokan alussa, ja vaikka siitä on jo vuosia, Malin on Mandan mielestä vieläkin vähän jännittävämpi ja omaperäisempi kuin muut.   

 

  Malin on levoton ja kaipaa elämään vauhtia ja vaarallisia tilanteita.  Romanssi olisi paikallaan.  Malin päättää ihastua kaikkien tuntemaan huonomaineiseen punkkariin Jonne Ekholmiin, jota kutsutaan myös Narkkari-Jonneksi ja Lutkalahtaus-Jonneksi.  Lutkalahtaus on Jonnen bändin nimi. 

 

  Bändissä soittaa myös Matias, johon Manda ihastuu korviaan myöten.  Matias on komea ja hänellä on aikamoinen naistenmiehen maine, tietää Mandan isosisko Laura kertoa.  Laura ei suosittele Matiasta Mandalle eikä liioin Jonnea Malinille, vähän eri syistä. 

 

  Manda ja Malin päättävät mennä kuokkavieraiksi bileisiin, joihin tietävät Jonnen ja Matiaksen varmasti tulevan – valitettavasti siellä luultavasti on myös Laura, mutta se riski on otettava. 

 

Bileissä Mandalla käy uskomaton tuuri ja Malinilla ei, vai miten se nyt menikään? 

 

TULEVAISUUS MAAILMAN LAIDALLA - EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ 1.

 

Anne-Maija Aalto: Korento
saatavana Kuopion kirjastossa

KORENTO PYRKII VALOON

  Satomi ja Mai ovat 17-vuotiaita ja olleet parhaat ystävät pienestä saakka. He asuvat pienessä internointikylässä saarella, joka joskus maailmassa tunnettiin Japanina – nyt se on mitätön osa Itäisten kauppakomppanioitten unionia.  Unioniin kuuluvat ne osat entistä Euraasiaa, jotka eivät ole jääneet koko ajan nousevan merenpinnan alle.

  Satomi ja Mai ovat tehneet raskasta, ruumiillista työtä kymmenvuotiaista alkaen, koska se on ulkokansalaisten tehtävä.  Kokokansalaiset saavat nauttia heidän työnsä tuloksista: siivotuista merenrannoista, elintarvikkeista, teollisuustuotteista, kaupunkielämästä kaikkine palveluineen.  Ulkokansalaiset elävät eristettyinä omiin, rutiköyhiin kyliinsä, eikä heillä ole mitään oikeuksia.  Ihon alle istutettu mikrosiru ja kaikkialla partioivat sotilaat pitävät huolen siitä, että eriarvoiset kansalaiset pysyvät omilla alueillaan.

  Kerrotaan, että jossakin suuren meren takana on toisenlainen valtakunta, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, mutta sinne pääsemisestä ulkokansalainen voi vain haaveilla.

  Satomi asuu yhdessä vanhan isänsä kanssa.  Isä on ollut nuorena mukana vastarintaliikkeessä ja sen nostattamassa kapinassa, jossa Satomin äiti kuoli.  Sen jälkeen isä päätti elää mahdollisimman huomaamattomana suojellakseen tytärtään.

  Mailla on äiti ja sisaruksia, mutta isä on viety vuosia aikaisemmin siirtotyöläiseksi jonnekin ja jäänyt sille tielleen.  Elämän kovuudesta ja arvaamattomuudesta huolimatta Mai vaikuttaa täysin pelottomalta, Satomi puolestaan on isänsä tapaan varovainen ja tarkkailee ihmisiä ja tapahtumia mieluiten sivusta.

  Jopa silloin, kun komentaja Rafikov iskee silmänsä Maihin ja haluaa hänet nymfiksi taloonsa, Mai puntaroi kylmän rauhallisesti mahdollisuuksia hyötyä tärkeän miehen huomiosta, vaikka kaikki tietävät, mitä nymfiksi päätyminen merkitsee.

  Satomille Main menettäminen tuntuu maailmanlopulta, eikä hän aio alistua siihen.  Vastarintaliikkeen symboli, korento, antaa hänelle voimia taistella Main ja valoisan tulevaisuuden puolesta, tyranniaa vastaan.